Rastikukko
Aika aikaa kutakin
...sanoi rastikukko kun päätä leikattiin. Rastikukon kaula ei ole kuitenkaan lopullisesti katki, vaikka viime julkaisusta onkin parikymmentä vuotta.
Onneksemme entistä toimituskuntaa vaikuttaa yhä aktiivijäseninä seurassamme. Tähän numeroon saatiin juttu pitkäaikaiselta toimitussihteeriltä ja viimeiseltä päätoimittajalta Suhosen Sirpalta.
Tämä numero kunnioittaa paitsi Rastikukon kunniakasta taivalta myös suomalaisia vappuperinteitä ainakin ilmestymisajankohdan, toimituskunnan pienuuden ja holtin puutteen suhteen. Ainakaan tätä ei ole kovin tarkkaan harkittu.
Hyvää vappua ja käykääpä ahkerasti koko levikkialueen kaikkien seurojen rasteilla. Meillä on hyviä maastoja, tekijöitä ja tapahtumia!
— Toimitus
Kiintorasti syntyy
Rastikukko, heräätkö henkiin?
Seuran vuosikokouksessa vuonna 1975 perustettiin tiedotusvaliokunta ja sen jälkeen seuran tiedotustoiminta tehostui merkittävästi. Rastikukko kiekui ensimmäiset kerrat 1975 jopa kaksi kertaa vuodessa. Vuosien saatossa Rastikukolla on ollut useita päätoimittajia ja toimituskuntia. Lopulta Rastikukkoa julkaistiin neljä kertaa vuodessa.
Miten lehdentoimittaminen tehtiin? Itse olen ollut toimittamassa kukkoa 2000-luvun vaihtuessa, jolloin toimitustyö oli yhtä aikaa luovaa ja aika käsityövaltaista. Seuran hallitus ja jaostot kirjoittivat tulevista ja menneistä tapahtumista. Minä kokosin jutuista liimaten ja leikaten lehden sivut. Sivuille liitettävät kuvat tulivat minulle paperikuvina ja ne asemoin sopivasti tekstien lomaan lehden sivulle. Photoshopista ei oltu kuultukaan. Nämä lehden raakakopiosivut vein painopaikkaan.
Jutuille oli deadlinet. Painosmäärä oli 400 kpl. Lehden kansiin myytiin mainoksia, joilla saatiin kustannettua painokuluja. Kun lehdet olivat valmiit, alkoi niiden postittaminen. Aluksi osoitteet kirjoitettiin käsin osoitetarraan.
Vuonna 2007 Rastikukolla on ollut 33. vuosikerta. Rastikukon kiekuminen paperiversiona hiljeni pikkuhiljaa, kun seura sai oman nettisivun. Nyt onkin ilahduttavaa kuulla, että Rastikukko saattaa jälleen kiekaista — tällä kertaa sähköisesti. Go, Rastikukko go!
— Sirpa Suhonen, entinen Rastikukon toimittaja
Tiesitkö?
Rastikukko ilmestyi ensimmäisen kerran aikana, jolloin GPS tarkoitti "Goto Previous Swamp". Itse suunnistussuoritus tapahtui ihan samoin kuin nykyisinkin, eli kartan, kompassin ja vahvan vainun turvin.
Entistä toimituskuntaa
Päätoimittajia 2000-luvulla: Raija Puhakka, Sirpa Suhonen
Aiemmin pestissä, edelleen kynäilee: Markku Leinonen.
Rastikukko numeroina
Vuosikerrat: 33, vuoteen 2007
Ilmestymistiheys: 4 x vuodessa
Painos: 400 kpl
Numero 1: vko 15
Numero 2: vko 26
Numero 3: vko 42
Numero 4: vko 50
Koko sivun ilmoitushinta: 500 mk/numero
1/2 sivua: 300 mk/numero
Takasivu: 800 mk/numero
Yhteislähtökupissa palkittiin ahkerimmat
Kevät tuli jo maaliskuussa, ja niinpä seuramme käynnisti pikaisesti Yhteislähtökupiksi nimetyn sarjan.
Keskimäärin suunnistajia oli noin 30 kpl/kerta. Kaikkiin viiteen lähtöön starttasi kaksi suunnistajaa: Tomi Moilanen ja Sulo Hoikka.
Järjestäjä päätti palkita Peikkometsän viimeisen startin jälkeen nämä kaksi ahkeroijaa pillimehuilla. Suurkiitos kaikille kävijöille! Syksyllä jatketaan!
Yhteislähtökuppi tilastonikkareille
- Suunnistussuorituksia151
- Joista hyväksyttyjä87 %
- Suunnistajia liikutettu93,4 h
- Rastipisteitä109
- GitHub-committeja
Tuloskasa ja visualisaattori117 - Suunnistavia perheitä
(edelleen puheväleissä)10 - Loppukiriratkaisuja4
- Ambulanssikyytejä1
- Vihaisia puheluita puheenjohtajalle0
Yöseuranmestaruuskisojen voittajat 11.9.2001
- H21Timo Tuovinen42.18
- D21Sinikka Kukkola43.53
- H18Timo Puhakka54.09
- H16Timo Nissinen45.06
- D16Jutta Karhunen49.45
- H14Sami Hyvönen36.43
- H12Ville Keurulainen29.35
- D12Suvi Hyvönen32.53
- H40Seppo Ruuskanen54.03
- H50Seppo Karjalainen31.01
- H60Martti Kaipainen41.50
- H70Jorma Ruotsalainen30.11
Lähtikö toiset Tiomilaan?
Ei se haittaa, älä jää kotiin itkemään.
Laita lamppu heti lataukseen. Rastikukon toimitus järjestää vappuyön ekstrana yösuunnistuksen Viinaniemen maastossa Neulamäessä (mittakaavat 1:10 000 tai 1:7 500).
Tapahtuma on maksuton. Osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, jotta karttoja osataan tulostaa sopiva määrä. Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella. Kirjoita lisätietokenttään haluamasi mittakaava.
Rasteilla isot liput, leimasimet ja heijastimellinen kreppi. Lähtöpaikalle siirrytään porukalla klo 21 alkaen. Yhteislähtö klo 21:15, maksimisuoritusaika 1,5 h. Tulijat lasketaan, ketään ei jätetä metsään.
Kokoontumispaikka on Neulaniementien parkkialue, Viinaniemi. Parkkipaikkoja on rajallisesti – joka tulee paikalle klassikkoajoneuvolla, saa etuoikeuden varsinaiselle parkkialueelle.
Loput tienvarsiparkkiin. Huom.: Tieliikennelain (729/2018, 3:50§) mukaan ajoneuvon tulee olla riittävästi valaistu, kun se pysäköidään yleisellä tiealueella silloin, kun näkyvyys on heikentynyt pimeyden tai muun seikan vuoksi.
| Paikka | Viinaniemi, Kuopio |
| Kokoontuminen | Neulaniementie, parkkialue |
| Yhteislähtö | klo 21:15 |
| Radat | 5 km hajonnoin |
| Kartta | 1:10 000 ja 1:7 500 |
| Hinta | Maksuton |
| Otsalamppu | Pakollinen |
| Sää | Katso Rastikukon sääennuste |
| Tulokset | Tuloskasa |
Viinaniemi, Kuopio
Tulevat tapahtumat
Vappupäivän sääennuste
Toimitus
Rastikukko-vappuekstra on tuotettu hyvin pienen toimituksen voimin. Lähetä jutut, ilmoitukset ja mielipiteet sähköpostilla tai WhatsApp-viestillä. Seuraava numero ilmestyy kun se ilmestyy.Lähetä sisältöä
📧 kuntosuunnistus@kuopionsuunnistajat.fi💬 WhatsApp: 045 783 32 858 (Lite Ace)
Kirjoita vapaamuotoisesti. Toimitus muokkaa tarvittaessa.
Julkaisija
Kuopion Suunnistajat rykuopionsuunnistajat.fi